Metsä on pop

Luin Oma Plus -lehdestä Saimi Hoyerin kertomusta metsästä, miten hän kokee sen voimaannuttavana, hyvän olon lähteenä. Itselleni metsä on aina ollut tuttu paikka. Lapsena leikin usein metsässä, rakensin siskoni kanssa majoja ja kävin poimimassa keväällä koivikosta valkovuokkoja. Alkukesästä tehtiin vihtoja. Syksyllä metsästä haettiin sieniä ja marjoja. Talvella tehtiin metsätöitä. Metsän eläimet peurat, hirvet, jänikset, metsäsiat ja erilaiset linnut kiinnostivat.

Olen monta vuotta asunut kaupungeissa. Suomalaisten kaupunkien lähellä edelleen on onneksi metsiä. Vuokramökillä olen viettänyt pari vuotta vapaa-aikaa. Heti kun tulen metsän lähellä olevalle mökille minut valtaa rauhallinen ja kotoisa olo. Vanhemmiten palaa lapsuusaikaan ja hakee lapsuusajan olotilaa. Koirani on myös elementissään luonnon lähellä. Tryffeli- ja vesikoiran omin elementti tuntuu olevan järven rannalla lähellä metsää.

Pohjois-Karjalassa olen viettänyt monia kesiä. Ihmiset ovat siellä vähentyneet ja luonnon eläimet lisääntyneet. Matkailun kannalta alueen arvo varmaankin nousee. 

Metsässä saa hyötyliikuntaa ja voi purkaa stressiä. Metsä tarjoaa ravintoa ja suojaa. En ole osannut kuvitellakaan, että monet nykynuoret eivät edes osaa lähteä metsään. Miten paljon he saisivatkaan voimaa metsästä. Nauttikaamme suomalaisesta metsästä ja luonnosta.

Sivuilla olevat kuvat omistaa Heli Veripää, ellei toisin mainita.

Lisätietoa:

Oma+, Saimi Hoyer viihtyy metsässä

Kuvia Pohjois-Karjalan luonnosta, YLE

Suurpetojen katselu- ja kuvausretket, VisitKarelia

RUSKAN VÄRI-ILOTULITUS

Takana on värikäs ruska-aika luonnossa, ja edessä on yhä pimeämpi syksy. Puiden lehdet ovat pudonneet jo lähes kokonaan, ja ne muuttuvat maassa ruskeaksi ja mustaksi massaksi. Kyntöpellot kiiltävät  harmaanmustina, ja valon määrä vähenee päivä päivältä. Jotenkin tuntuu siltä, että vuosi vuodelta puiden vehreyskin kestää aina lyhyemmän aikaa. On suorastaan pakko taltioida kevään ja kesän värejä kameralla ja jatkaa siten vihreää aikaa. Tänä syksynä ahmin myös syysvärejä valokuviini. Onpahan värikkäitä kuvia katseltaviksi tietokoneen ruudulta kun ulkona on pimeää ja märkää tai pakkanen paukkuu.

 

Kuva: Teija Jalonen-Mutanen
 

Marjaisa juttu metsästä

 Kuva: Puolukkain (H. Veripää).

Metsästä voimaannuttavana kokemuksena on ollut paljon kirjoituksia. Itse olen syyskesästä kokenut voimaannuttavan vaikutuksen, kun viisi tuntia tarvoin metsässä ystäväni kanssa mustikoita keräen. Onneksi tänä vuonna marjoja on ollut, ettei ole tarvinnut suurennuslasin kanssa niitä hakea. Johtuukohan marjojen poimimisinnostus alkukantaisesta eloonjäämistaistelusta. Säilöttävä on talven varalle, jotta pysyy hengissä.

 Kuva: Vadelmain (H. Veripää).

Vadelmia poimin heinäkuussa äitini kanssa sekä hakkuuaukealta luonnon sellaisia että kummipoikani luota kasvatettuja. Kasvatetut ovat vähän vetisimpiä, mutta isoja. Omassa puutarhassanikin vadelmia tuli muutamasta oksasta syötäväksi. Varoittelin äitiäni hakkuualueella epätasaisesta maastosta. Äiti pysyi pystyssä, mutta minä kaaduin pitkin pituuttani vadelmapehkoon. Onneksi pääsin ylös.

Kuva: Mansikkain (H. Veripää).

Metsämansikoita olisi tänä vuonna ollut paljon, mutta niitä en ehtinyt kerätä. Kukkamailleni olen istuttanut metsämansikkaa, joten ne nautin sitä mukaa kun kypsyivät.

 Kuva: Mustikkain (H. Veripää).

Viime viikolla keräsin sekä mustikoita että puolukoita sekaisin, kun en osannut päättää kumpia halusin. Käytössä oli vain yksi ämpäri. Puhdistukseen menikin sitten aikaa, poimin mustikat puolukoiden joukosta yksitellen. Joku voisi sanoa, että eihän sillä ole väliä, vaikka ovat sekaisin. Haluan kuitenkin erikseen mustikka- ja puolukkamakunautinnon.

Marjat ovat terveellisiä ja metsässä kävely lisää kuntoa. Haittapuoliakin on, mustikka-aikaan hyttyset ja puolukka-aikaan hirvikärpäset. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa sain hirvikärpäsistä tulehtuneita kutiavia näppylöitä. Olinkohan saanut vihaisen yksikön kimppuuni ja luulikohan se minua tosissaan hirveksi?

Mustikkaa voi edelleen kerätä, tänä kesänä on ollut sen verran kuivia ilmoja, etteivät ole tulleet liian vetisiksi. Puolukkaa innostuin keräämään ehkä vähän liiankin aikaisin, joukossa oli raakileita.

Pieni pakastekaappimme on pullollaan marjoja. Sainkin pojiltani palautetta, kun muuta ei enää sinne mahdu. Onneksi puolukat säilyvät survottuna jääkaapissa ja ulkovarastossa.

Ystäväni perhe syö mustikat sitä mukaa, kun keräävät. Olen aina luullut, että mustikka pahenee jääkaapissa pian. Nyt sekin käsitys on oikaistu, mustikka säilyy kuulema jopa viikon verran, jos ei tule syötyä sitä ennen.

Marjojen terveysvaikutuksista en enää kirjoittele, koska tiedän kaikkien tietävän niiden terveellisyyden. Jos on rahan puutetta, voi marjoja kerätä jopa myytäväksi. Ettette liikaa innostu, niin pitää pelotella karhuilla. Niitähän on kaikissa hyvissä marjapaikoissa, vai mitä?

Menkäähän metsään marjaan ja nauttikaa!

Metsäpalot Suomessa

Nyt on se aika vuodesta kun uutisissa kerrotaan laajoista ja hallitsemattomista maasto- ja metsäpaloista eri puolilla maailmaa.

Kuva: Teija Jalonen-Mutanen

 

 

Mansikat omasta metsästä

Poimitko sinä itse marjat ja sienet omasta metsästäsi, vai poimiiko ne joku toinen?



Metsämansikka eli ahomansikka (Fragaria vesca). Kuva: Teija Jalonen-Mutanen

Kaupunkimetsät stressin poistajina

 Mustilan metsää (H. Veripää 2.6.2013).

Kaupunkimetsällä tarkoitetaan kaupunkiasutuksen sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa, metsäkasvillisuutta käsittävää metsäalaa. Kaupunkimetsän kasvillisuus on luontaisen metsäkasvillisuuden kaltaista ja vähemmän hoidettua kuin muilla kaupunkiviheralueilla. (Lähde: Wikipedia)

Ihmiset asuvat yhä enemmän kaupungeissa. Isoissakin kaupungeissa on puistoja, jotka ovat niittyjen ja metsien yhdistelmiä. Esimerkiksi Helsingissä on iso keskuspuisto, joka itse asiassa on kaupunkimetsää. Se on kuitenkin sopeutettu kaupunkilaisten tarpeisiin ja pyörälläkin pääsee kulkemaan. Aikoinaan, kun asuin Helsingin keskustassa pyöräilin Vantaalle keskuspuiston kautta. Kaupunkisuunnittelussa voitaisiin hyödyntää ihmisten kokemuksia metsistä.Tulevaisuudessa yhä enemmän kaupunkisuunnittelukin on vuoropuhelua asukkaiden kanssa.


Puistoissa eläimien, ihmisten ja kasvien on opittava elämään yhdessä. Puistot keskellä kaupunkia vaimentavat ääniä, rauhoittavat ja puhdistavat ilmaa. Puistoilla on metsien tapaan voimaannuttava vaikutus. Kaupunki ilman puita, puistoja tai kaupunkimetsiä olisi melko kolkko.

Kaupunkimetsät auttavat palautumaan arkipäivän stressistä

Helsingin kaupunkimetsäliikkeen blogi

Kaupunkimetsät (Joel Jalkanen)

10 cities with the biggest parks in the world

The 100 largest city parks 2007.

Criteria and indicators for strategic urban forest planning and management

Example urban forest management plans

Metsä tarjoaa suojaa, satoa ja salaisuuksia

Kuva maalta (H. Veripää 17.8.2012).

Helsingin Sanomien liitelehdessä oli mielenkiintoinen kirjoitus "Mekö metsäläisiä". Kirjoituksessa pohdittiin suomalaisten suhdetta metsään, identiteettiämme. Loma-aikana vetäydymme mielellään mahdollisimman etäälle. Mökkipaikka on sitä arvokkaampi mitä kauempana se on muista. 1800-luvulla etsittäessä suomalaista identiteettiä tuntui erilaisuus löytyvän juuri metsistä.

Kirjoitus sai miettimään omaa suhdettani metsään. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Varsinais-Suomessa keskellä peltoja ja lähellä metsiä. Naapureita oli useampia, ei ihan vieressä mutta ei ihan kaukanakaan. Naapureissa käytiin kylässä varaamatta etukäteen aikaa. Muistan, kun järjestimme naapurien lapsille hiihtokilpailun. Latu kulki mahdollisimman vaikeista paikoista, piikkilankojen alta metsään. Palkinnotkin oli varattu.

Tunnenko olevani metsäläinen vai kylässä kasvanut seurallinen ihminen? Olen kasvanut pienessä kylässä keskellä ihmisiä. Siis olen seurallinen, mutta kuitenkin tunnen jossain syvällä sisimmässäni metsäläisyyden. Metsäläisyydellä käsitetään itsenäisyyttä, riippumattomuutta ja periksiantamattomuutta. Oma metsäläisyyteni on hetkiä luonnon lähellä. Metsässä ilma on erilaista, kuumalla viileämpää ja kylmällä lämpimämpää. Metsässä on omat tuoksunsa, kasvinsa ja eläimensä. Metsä tuntuu aina arvoitukselta, ei koskaan tiedä mitä siellä kohtaa. Juuri tuo arvoituksellisuus saa mielikuvituksen liikkeelle. Metsä tarjoaa myös elantoa ja ruokaa. Metsä vaimentaa ääniä ja toimii suojana. Kuitenkaan siellä ei ole hiljaista, vähintään kuuluu puiden huminaa tuulessa. Metsään voi myös eksyä.


Kotipaikkani vieressä oleva metsä kaadettiin. Yhtäkkiä mittasuhteet olivat aivan erilaiset. Ennen tuntui, että metsä jatkui loputtomiin, nyt metsäala näytti pieneltä. Metsässä olleet lammikot olivat vain vesilätäköitä, eikä salaperäisiä lammikoita. Kotipaikan piha tuli tuulisemmaksi, mutta valoisammaksi. Uutta metsää istutettiin ja puut kasvavat vuosi vuodelta. Metsäpohja tarjoaa syyskesällä paljon vadelmia.

Lapsena rakensin siskoni kanssa lähimetsään majoja. Leikimme kotia ja veimme sinne joitain tavaroita. Muistan, kun löysin pitkän ajan kuluttua oksista rakennetun majan. Havut olivat jo putoilleet oksista ja majan sisus oli paljastunut. Sisällä oli puinen hylly. Lapsuuteni oli jo ohi ja minulla oli oikea koti, jota ei enää tarvinnut leikkiä. Toivon, että nykylapsille säilyisi suhde metsään ja leikkeihin siellä.

Metsä on ollut myös pakopaikka. Kerran pakenin siskoni kanssa metsään, kun teimme ladon pärekattoon reikiä. Tajusimme tehneemme leikki-innostuksissa ei-sallitun työn. Olimme jonkin aikaa piilossa metsässä ja lopulta palasimme kotiin. En enää muista, mitä kotona sanottiin, ilmeisesti saimme toruja.

Koen oman metsäläisyyteni hyveeksi, en paheeksi. Koen myös, että metsäläisyys voisi edelleen olla identiteettimme. Ei kuitenkaan negatiivisessa hengessä, vaan käsityksenä metsästä voimaannuttavana ja rikastuttavana.